Säännöt

Säännöt

Tuusulanjärven Tunarit ry:n toimintasäännöt

Yhdistyksen nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli

1 § Yhdistyksen nimi on Tuusulanjärven Tunarit ry ja sen kotipaikka on Järvenpään kaupunki Etelä-Suomen läänissä.

Yhdistys on perustettu 7.4.2010

Yhdistyksen kieli on suomi.

 

Yhdistyksen tarkoitus ja sen toteuttaminen

2 § Yhdistyksen tarkoituksena on perinnemopedeihin liittyvän kulttuurin säilyttäminen, ylläpitäminen ja edistäminen jäsentensä keskuudessa sekä laajemminkin.

3 § Edellisessä pykälässä mainittua tarkoitusta toteuttaakseen yhdistys

   järjestää kokouksia, luentoja, retkiä ja muita yhdistyksen tarkoitukseen liittyviä tilaisuuksia

   järjestää perinnemopedien näyttelyjä ja ajoja

   kerää ja tallentaa perinnemopedeja koskevaa tietoutta sekä saattaa sitä jäsentensä ja perinnemopedeista kiinnostuneiden muiden henkilöiden ja yhteisöjen tietoon

   järjestää perinnemopedien entisöintiin, kunnostamiseen ja osien kierrätykseen perustuvia tilaisuuksia ja tapahtumia, sekä

   osallistuu hyväntekeväisyystoimintaan yksin ja yhdessä muiden perinnemopediyhdistysten kanssa

4 § Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi

   ottaa vastaan testamentteja ja lahjoituksia sekä perustaa rahastoja

   järjestää myyjäisiä, huvitilaisuuksia, varainkeräyksiä ja arpajaisia hankittuaan niihin asianmukaisen luvan

   harjoittaa julkaisutoimintaa

   omistaa toimintansa kannalta tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta, sekä

   välittää jäsenilleen voittoa tavoittelemattomalla tavalla mopediharrastukseen liittyviä asusteita, varaosia ja muuta harrastuksessa tarpeellista varustusta sekä huolto- ja korjauspalvelua

 

Jäsenet

5 § Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi hallitus voi hyväksyä perinnemopedin omistavan tai sellaisen hallinnassaan pitävän henkilön, joka osoittaa kiinnostusta yhdistystä ja sen toimintaa kohtaan sekä kannattaa yhdistyksen tarkoitusta ja toiminta-ajatusta.

Ainaisjäseneksi hallitus voi hyväksyä varsinaisen jäsenen 7 §:n mukaisesti.

Kannattavaksi jäseneksi hallitus voi hyväksyä yksityisen henkilön tai oikeuskelpoisen yhteisön, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa. Kannattavilla jäsenillä ei ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa.

Kunniapuheenjohtajaksi voidaan hallituksen esityksestä vuosikokouksen 4/5 enemmistöpäätöksellä kutsua yhdistyksen puheenjohtajana ansiokkaasti toiminut henkilö. Kunniapuheenjohtajan arvo on elinikäinen. Kunniapuheenjohtajia voi olla yksi kerrallaan.

Kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä vuosikokouksen 4/5 enemmistöpäätöksellä kutsua henkilö tai yhteisö, joka on erityisen ansioitunut yhdistyksen toiminnassa tai on muuten merkittävällä tavalla tukenut tai edistänyt yhdistyksen toimintaa. Kunniajäsenen arvo on elinikäinen.

Yhdistys pitää yhdistyslain edellyttämää jäsenluetteloa.

 

Jäsenen eroaminen tai erottaminen

6 § Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.

Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai on muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitteet, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut, tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä tarkoitettuja jäsenyyden ehtoja.

 

Liittymis- ja jäsenmaksu

7 § Varsinaisilta jäseniltä ja kannattavilta jäseniltä perittävän liittymismaksun, vuotuisen jäsenmaksun ja ainaisjäsenmaksun suuruudesta erikseen kullekin jäsenryhmälle päättää vuosikokous.

Kunniajäsenet ja kunniapuheenjohtaja eivät suorita jäsenmaksua.

Yhdistyksen hallitus voi hakemuksesta myöntää varsinaiselle jäsenelle vapautuksen jäsenmaksusta vuodeksi kerrallaan korkean iän, sairauden, työttömyyden, varusmiespalveluksen tai muun maksukyvyn heikentymisen perusteella. Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.

 

Yhdistyksen kokoukset

8 § Päätösvalta yhdistyksen asioissa on sen kokouksella. Yhdistys pitää vuosittain yhden varsinaisen kokouksen, joka on vuosikokous. Vuosikokous pidetään hallituksen määräämässä paikassa ja määräämänä päivänä maalis-huhtikuun aikana.

Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus vähintään seitsemän vuorokautta ennen kokousta joko jäsenille postitetulla kirjeellä, sähköpostilla tai tekstiviestillä, julkaisemalla kokouskutsu yhdistyksen kotipaikkakunnalla ilmestyvässä sanomalehdessä tai yhdistyksen kokoustilan ilmoitustaululla.

Kokouskutsussa on mainittava kokouksessa esille tulevat asiat.

Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä erityisesti ilmoitettua asiaa varten hallitukselta kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä kun vaatimus kokouksen pitämisestä on esitetty hallitukselle.

Kokouksen avaa hallituksen puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan hallituksen varapuheenjohtaja. Tämän jälkeen kokoukselle valitaan puheenjohtaja, pöytäkirjanpitäjä, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa ääntenlaskijoita sekä todetaan läsnäolijat ja äänioikeutetut jäsenet kuin myös kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

Yhdistyksen kokouksessa jokaisella edellisen vuoden jäsenmaksun maksaneella varsinaisella jäsenellä sekä kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä on äänioikeus ja yksi (1) ääni käytettävissään. Valtakirjalla ei saa äänestää. Kannattavalla jäsenellä on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus mutta ei äänioikeutta. Kokouksen päätökseksi tulee se mielipide, joka on saanut tuekseen yli puolet annetuista äänistä. Muutoin päätökseksi tulee kokouksen puheenjohtajan kannattama mielipide. Henkilövaalit ratkaistaan suljetulla lippuäänestyksellä siten, että eniten ääniä saanut valitaan. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaali arvalla.

 

Vuosikokous

Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat

   Kokouksen avaus

   Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja ääntenlaskijaa

   Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

   Hyväksytään kokouksen työjärjestys

   Esitetään hallituksen laatima vuosi- ja tilikertomus

   Esitetään tilintarkastajien lausunto

   Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille

   Vahvistetaan seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio

   Vahvistetaan liittymis- ja jäsenmaksujen suuruus kullekin jäsenryhmälle

   Valitaan seuraavaksi toimintavuodeksi täysi-ikäisten jäsenten keskuudesta hallituksen puheenjohtaja, joka on myös yhdistyksen puheenjohtaja

   Valitaan varapuheenjohtaja, sihteeri ja muut hallituksen jäsenet

   Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa

   Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

   Päätetään kokous

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle neljätoista (14) vuorokautta ennen kokouskutsun lähettämistä.

 

Yhdistyksen hallinto

9 § Yhdistyksen toimintaa johtaa ja sen taloudesta ja omaisuudesta huolehtii ja vastaa vuosikokouksen valitsema hallitus. Yhdistystä edustaa hallitus. Hallitukseen kuuluvat vuosikokouksessa yhdeksi (1) vuodeksi kerrallaan valitut puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi muuta varsinaista jäsentä ja kaksi varajäsentä. Hallitus ottaa keskuudestaan tai muista yhdistyksen jäsenistä rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.

Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajansa tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtajansa kutsusta kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.

Hallitus on päätösvaltainen kun kaikki sen jäsenet ovat kokoukseen kutsutut ja puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja puolet sen muista jäsenistä ovat saapuvilla.

Hallituksen kokouksissa asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa. Kaikissa kokouksissa suoritetaan äänestys vaadittaessa suljettuja lippuja käyttäen.

Hallituksen tehtävänä on erityisesti

   Pitää jäsenrekisteriä

   Johtaa, valvoa ja kehittää yhdistyksen toimintaa

   Hoitaa yhdistyksen taloutta ja vastata ja huolehtia varojen käytöstä ja hoidosta

   Valmistella yhdistyksen kokoukselle esitettävät asiat ja kutsua jäsenet kokouksiin

   Laatia ja esittää yhdistyksen vuosikokoukselle hyväksyttävät asiat

   Panna täytäntöön yhdistyksen kokouksissa tehdyt päätökset

   Hoitaa yhdistyksen tiedotustoimintaa

   Päättää yhdistyksen ansiomerkkien myöntämisestä ja muiden kunnia- ja ansiomerkkien esittämisestä sekä pitää niistä asianmukaista luetteloa

   Nimetä avuksensa tarpeellisiksi katsomansa jaostot, valiokunnat ja toimikunnat sekä niiden puheenjohtajat

   Valita ja erottaa yhdistyksen palkatut toimihenkilöt sekä sopia heidän eduistaan, sekä

 

   Hoitaa muut esille tulevat asiat ja

   Ryhtyä kaikkiin yhdistyksen edun kulloinkin edellyttämiin toimenpiteisiin

 

Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

10 § Yhdistyksen nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja yhdessä varapuheenjohtajan kanssa tai jompikumpi yhdessä sihteerin tai hallituksen siihen määräämän henkilön kanssa.

 

Toiminta- ja tilivuosi ja tilintarkastus

11 § Yhdistyksen toiminta- ja tilivuosi on kalenterivuosi. Tilit tarvittavine tositteineen ja muine asiakirjoineen sekä tilinpäätös hallituksen puolesta allekirjoitettuna on helmikuun 15. päivään mennessä luovutettava tarkastusta varten tilintarkastajille, joiden on ne palautettava tarkastuskertomuksensa hallitukselle viimeistään maaliskuun 1. päivänä.

 

Muita määräyksiä

12 § Yhdistyksessä sen hallituksen, jaostojen, valiokuntien ja toimikuntien kokouksissa on pidettävä pöytäkirjaa. Yhdistyksen kokousten pöytäkirja on kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin allekirjoitettava sekä valittujen tarkastajien tarkastettava. Hallituksen, jaostojen ja valiokuntien pöytäkirjat tarkastetaan heti tai seuraavassa kokouksessa.

13 § Toimintansa tehostamiseksi yhdistyksen kokous voi näiden sääntöjen ja yhdistyslain puitteissa vahvistaa noudatettavaksi yhdistyksen sisäistä toimintaa järjestäviä säännöksiä, muodostaa osastoja eli kerhoja, jotka omaa oikeuskelpoisuutta vailla toimien hoitavat niille uskottuja tehtäviä ja valita näihin tarpeelliset johto- ja toimielimet.

 

Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen

14 § Päätös näiden sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä.

15 § Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.

16 §. Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkautumisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen.

17 § Yhdistyksen purkamisesta on ilmoitettava yhdistysrekisteriin.

18 § Sen lisäksi, mitä näissä säännöissä on määrätty, noudatetaan voimassaolevan yhdistyslain määräyksiä.

Nämä säännöt on hyväksytty yhdistyksen perustamiskokouksessa 7.4.2010